Tottahan toki se mopo lähti käsistä - kuka nyt saa lähdettyä niille legendaarisille ''yhille'' ja kykenee ottamaan vain sen yhden? EI KUKAAN - ei ainakaan kukaan normaali, tai normaaleilla tarpeilla varustettu henkilö. Jokatapauksessa, seuraavana aamuna ei vaan pystynyt lähteä töihin; joten se oli puhelu pomolle ja hätävale sairatumisesta. En koskaan ennen ole huijannut olevani sairas oltuani hörppimässä lasin - useamman lasin - kuplivaa. Mutta tällä kertaa se todella tuli tarpeeseen. Olihan sitä sitten oltava myös toinenkin päivä poissa sillä yksi päivä olisi herättänyt epäilyksiä. Huomista työpäivää odotellessa..

Syksy on viimein koittanut. Aamut on aurinkoisia ja värikkäitä - iltaisin sataa ja myrsky riehuu. Täällä on kyllä kunnon meri-ilmasto. Alkaa pikkuhiljaa olla taas viimeisten päivien haikeutta. 10 päivän kuluttua on aika pistää kesä pulkkaan, pakata kamppeet ja palata mantereelle. Edelliset 6kk ovat vierähtäneet kuin siivillä.

Hassua kuinka sitä tottuu kaikkeen. Aina tänne tullessaan sitä ehtii kaivata kaupungin anonyymia elämää ja tekemisvaihtoehtojen kirjoa. Täältä lähtiessään sitä huomaa kaipaavansa sitä tuttua kahvilaa ja sen tuttua myyjää. Lähikauppaa myyjineen, jotka tuntevat kaikki asiakkaansa nimeltä ja ennen kaikkea kaupungin intiimiä yöelämää. Ei tarvitse käyttää koko iltaa soittelemalla kavereita läpi, että kuka on menossa ulos ja minne, nimittäin KAIKKI kaverit löytää illan aikana lähes takuuvarmasti. Tähän aikaan vuodesta suurin osa palaa mantereelle taikka ruotsiin, opiskelemaan tai töihin. Tuntuu aika tyhjältä pakata jälleen laukkunsa ja jättää kesän riemut taakse ja alottaa alusta helsingissä.

Tulen kaipaamaan öisiä kävelylenkkejä merenrannassa. Näitä ihmisiä.. Kaikki omalla tavallaan tähän saareen kuuluvia - tahtoivat he sitä taikka eivät. Jokainen heistä puhuu, että vielä jonakin päivänä ne muuttaa täältä pois. Mutta täältä on vaikea pysyä poissa. Meiän kaikkien sydämet on juurtuneet tähän paikkaan. On ihmeellistä kuinka täällä niin erilaiset ihmiset kohtaavat. Ikään kuin mitkään säännönmukaisuudet, jotka muualla vallitsevat eivät ulottuisi tänne asti.

Porukka ruotsalaisia liikemiehiä saapui tänne kalastamaan. Kiitokseksi emännöinnistä, he pyysivät - suorastaan vaativat, että lähtisin heidän mukaansa opastetulle kalastuskierrokselle. Tottakai yritin kaikin mahdollisin ja mahdottomin keinoin luistaa tästä kunniasta.. Kuitenkin kieltäytymiset kaikuivat kuuroille korville ja niimpä sitten eilen alkuillasta koitti tuomionhetki.

Jo miesten saapuessa asustukseni herätti hilpeyttä. Kyselyitä sateli, että kai mä kalastan kanssa kyseisessä asussa. Hohhoijaaa.. miehet. Vähemmän innostuneesti pukeuduin sitten juuri ostettuun kalastusasuun, joka kelluttaa, jos sattuu putoamaan veneestä. Hukkumista ehkäisevä tai ei - ainakin mä hukuin niiden hullunkuristen vetimien sisuksiin.

Keluttiin veneessä joku pieni ikuisuus. Masentavaa. Minut lykättiin samaan veneeseen porukan nuorimpien jäsenien kanssa, jotka heti aloittivat äärettömyyksiin menevän kalabaliikin siitä, että kuka auttaa mua ja missä. Olin aluksi pelännyt, että hiljaisuus muodostuisi ongelmaksi, mutta jälkeenpäin ajateltuna hiljaisuus ei sittenkään olisi ollut pahitteeksi.

Äärettömän pitkältä tuntuneen reissun jälkeen livistin väsymykseen vedoten pois ja jätin saunomiset sekä illanistujaiset väliin. Olipahan jälleen kokemus. Ainakin tiedän tämän jälkeen mistä EN pidä :D

Järjetön flunssa, nousipa ihan yhdessä yössä. Olihan sitä pikkuköhää jo eilen, mutta piti nyt sitten ottaa riski ja lähteä ravintolaan illalliselle.. ja nämähän tiedetään. Ei ollut edes kovin myöhä - vaan ennemminkin aikainen ( seuraavana aamuna nimittäin) kun sitä viimein saavuin kotiovelle, joka yllättäen aukesi - ehkäpä vastapainona edelliselle kerralle. Muutaman tunnin nukuttuani heräsin älyttömään kurkkukipuun. Pomo laittoi juomaan finrexiä ja kipastiin apteekkiin hakemaan vähän lievennystä tukkoiseen oloon.

Olen tullut tulokseen, että mikään ei aiheuta enempää lisätyötä kuin yhteistyökumppanit, jotka muuttavat suunnitelmiaan jokatoinen päivä ja luulevat vielä, että mä ilomielin järjestän '' pikku muutokset''. Pelkästään se, että asiat sovittais yhellä kerralla eikä tuhannella puhelinsoitolla määrittelemättöminä ajankohtina vähentäis mun työtaakkaa puolella. Joskus tekis todenteolla mieli asettaa nää ihmiset mun asemaan. Ikään kuin kellään ois aikaa ja intoa hoitaa työasioita läpi vuorokauden. Ei jumalauta ihmisille voi soittaa kl. 2 aamuyöstä ja luulla, että ne ehtii kuunnella sun jupinoita. Ihan parasta sitten onkin, kun kyseinen henkilö 20min puhuttuaan ymmärtääkin ettei asia vaadikkaan yhtyeydenottoa muhun. Elikkä vaan ''kiitos ja kuulemiin - eihän tuosta mitään vaivaa ollut - mukavaa kun asia selvisi - aivan - hyvää yötä'' ihan kun sitä tuon jälkeen enää saisikaan mistään unenpäästä kiinni.

Syntymäpäivät oli ja meni. Pomo ja duunikaverit oli sitä mieltä, että sitä täyttää 20 vain kerran elämässään, joten sitähän sitten juhlittiin. aamukymmeneltä eteen kannettiin GD shotteja ja meno jatkui ilta seitsemään, jolloin sitten siirryttiin paikalliseen hienostopaikkaan jatkamaan. Sen mukaisessa kunnossa sitä sitten oltiinkin. Naisten huoneesta tullessani törmäsin matkalla paikan ravintolapäällikköön ja puhelinnumeronkin irtosi, hänen sanojensa mukaan, jos vaikka kaipaisin illalla juhlaseuraa. Istuuduttuani takaisin pöytään huikkasi pomo paikalle ravintolapäällikön ja kävikin ilmi, että kyseinen kaksikko on kavereita keskenään. Bossi sitten esitteli luontevasti tälle kyseiselle hurmurille, että '' tässä on mun apulaisjohtaja jennie, tyttö täyttää tänään 20, joten laitappa neidille joku tyttömäinen drinksu''. aika mäihä taas, joten empä pahemmin sitten soitellut juhlintaseuraa. Parempi kuitenkin näinpäin kuin, että olisi jälkikäteen käynyt selville tuommoinen lisätieto.

Jatkoimme juhlintaa hohtokeilauksen merkeissä. Hilpeästä mielentilastani huolimatta tämä sujui melko kiitettävästi enkä onnistunut munaamaan itseäni. Sieltä siirryimme jatkamaan iltaa siistiin loft tyyliseen baariin. Törmäsimme mieheen, jonka kanssa minulla on aikaisemmin ollut yhtä sun toista sutinaa. Hänkin tiedettävästi pomoni tuttuja, tekee vastaavia hommia kanssani eräässä toisessa paikallisessa yrityksessä. Tietysti meidän duuniporukka kailotti kaikkialla, että mulla on synttärit ja niimpä drinkkitarjouksia sateli. Puhelinnumeroitakin löytyi seuraavana päivänä vaikken yhtään muistakkaan vastaanottaneeni.

Muutaman henkilön kanssa jatkettiin menoa vielä yökerhossa, jossa sitten oli tietenkin IHAN KAIKKI. Yksi duunikamuistani on vähän ysärityylinen ja romanialaistaustainen, eiköhän hän sitten iskenyt YKSIN tanssilattialle ja karkoittanut lähes kaikki mooveillaan. Herätti hilpeyttä duuniporukassa ja kanssajuhlijoissa.. Jossain vaiheessa iltaa onnistuin karkottamaan vanhukset kotiin vällyjen alle, ja jatkoin menoa tutun porukan mukana. Loppuyöstä sitten tutun tuttu komistus kysyi mahdollisuutta lähteä kämpilleni. Muutaman pusun jälkeen päätin kuitenki, että nyt on ehkä parempi, että lähden himaan yksin nukkumaan ja soittelen kaverille seuraavana päivänä jos siltä tuntuu. Eipä ole vielä tuntunut. Että joo, toisinaan voi olla ylpeä ittestään, kun edes joskus onnistuu ajattelemaan.

Kotiintultuani yritin ettiä avaimia 10 minuuttia kassistani, sen jälkeen oli pakko istuu hetkeks kasaan itteään, sitten seuraavat 10 minuutti kulu siihen että yritin saada avainta osumaan lukkoon, saakutti että oli vaikeeta. Lopulta huomasin oven olleen koko ajan auki. Kaiken lisäksi luulen kamun kämppiksen kävelleen ohi ja nähneen kaiken. Noh.. aina ei voi voittaa. Kai sitä nyt omalla kotiovellaan saa tehdä mitä haluaa!

Olipahan taas yks ikimuistoinen syntymäpäivä.