Syntymäpäivät oli ja meni. Pomo ja duunikaverit oli sitä mieltä, että sitä täyttää 20 vain kerran elämässään, joten sitähän sitten juhlittiin. aamukymmeneltä eteen kannettiin GD shotteja ja meno jatkui ilta seitsemään, jolloin sitten siirryttiin paikalliseen hienostopaikkaan jatkamaan. Sen mukaisessa kunnossa sitä sitten oltiinkin. Naisten huoneesta tullessani törmäsin matkalla paikan ravintolapäällikköön ja puhelinnumeronkin irtosi, hänen sanojensa mukaan, jos vaikka kaipaisin illalla juhlaseuraa. Istuuduttuani takaisin pöytään huikkasi pomo paikalle ravintolapäällikön ja kävikin ilmi, että kyseinen kaksikko on kavereita keskenään. Bossi sitten esitteli luontevasti tälle kyseiselle hurmurille, että '' tässä on mun apulaisjohtaja jennie, tyttö täyttää tänään 20, joten laitappa neidille joku tyttömäinen drinksu''. aika mäihä taas, joten empä pahemmin sitten soitellut juhlintaseuraa. Parempi kuitenkin näinpäin kuin, että olisi jälkikäteen käynyt selville tuommoinen lisätieto.

Jatkoimme juhlintaa hohtokeilauksen merkeissä. Hilpeästä mielentilastani huolimatta tämä sujui melko kiitettävästi enkä onnistunut munaamaan itseäni. Sieltä siirryimme jatkamaan iltaa siistiin loft tyyliseen baariin. Törmäsimme mieheen, jonka kanssa minulla on aikaisemmin ollut yhtä sun toista sutinaa. Hänkin tiedettävästi pomoni tuttuja, tekee vastaavia hommia kanssani eräässä toisessa paikallisessa yrityksessä. Tietysti meidän duuniporukka kailotti kaikkialla, että mulla on synttärit ja niimpä drinkkitarjouksia sateli. Puhelinnumeroitakin löytyi seuraavana päivänä vaikken yhtään muistakkaan vastaanottaneeni.

Muutaman henkilön kanssa jatkettiin menoa vielä yökerhossa, jossa sitten oli tietenkin IHAN KAIKKI. Yksi duunikamuistani on vähän ysärityylinen ja romanialaistaustainen, eiköhän hän sitten iskenyt YKSIN tanssilattialle ja karkoittanut lähes kaikki mooveillaan. Herätti hilpeyttä duuniporukassa ja kanssajuhlijoissa.. Jossain vaiheessa iltaa onnistuin karkottamaan vanhukset kotiin vällyjen alle, ja jatkoin menoa tutun porukan mukana. Loppuyöstä sitten tutun tuttu komistus kysyi mahdollisuutta lähteä kämpilleni. Muutaman pusun jälkeen päätin kuitenki, että nyt on ehkä parempi, että lähden himaan yksin nukkumaan ja soittelen kaverille seuraavana päivänä jos siltä tuntuu. Eipä ole vielä tuntunut. Että joo, toisinaan voi olla ylpeä ittestään, kun edes joskus onnistuu ajattelemaan.

Kotiintultuani yritin ettiä avaimia 10 minuuttia kassistani, sen jälkeen oli pakko istuu hetkeks kasaan itteään, sitten seuraavat 10 minuutti kulu siihen että yritin saada avainta osumaan lukkoon, saakutti että oli vaikeeta. Lopulta huomasin oven olleen koko ajan auki. Kaiken lisäksi luulen kamun kämppiksen kävelleen ohi ja nähneen kaiken. Noh.. aina ei voi voittaa. Kai sitä nyt omalla kotiovellaan saa tehdä mitä haluaa!

Olipahan taas yks ikimuistoinen syntymäpäivä.